19.1.2012

Ready, set, go!

Näin sitä mennään! Mietin aivan hurjan kauan oman blogin perustamista ja sitä, minkä tyylinen uusi mahdollinen blogi tulisi olemaan. En ole oikein minkään alan asiantuntija, on allekirjoittaneella toki harrastuksia, mutta missään en ole aivan megahyvä supertietäjä. Päätin siis, että parempi aivan suosiolla tehdä blogi, johon voin kirjoitella suurinpiirtein mistä tahansa aihealueesta. Kai tätä nykyään kutsuttaisiin nimellä "lifestyle blog". Nimeä pohdin myös pitkään, lopulta päädyin selaamaan netissä erilaisia sisustusmaalien nimiä läpi ja tähän päädyin - eipä se nyt mitenkään kummallinen ole, mutta ei blogi voi nimetönkään olla! Ulkoasukaan ei vielä ainakaan mätsää kovinkaan hyvin blogin nimen kanssa, katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan :)

Blogista tulee siis löytymään vähän sitä ja tätä ja tota. Kosmetiikka on itselleni todella lähellä sydäntä, joten siitä tulen varmasti kirjoittamaan ja tekemään tuote-esittelyitä yms. Tällä hetkellä käyn läpi myös "kesäksi kuntoon 2302"-projektia, joten siitäkin tulee varmasti postauksia. Vuoden - kahden päästä olisi tarkoitus saada myös häät järjestettyä, joten enköhän siitäkin saa välillä ihkutusta ja hehkutusta ja paniikkia aikaiseksi. Koirapostauksia voipi tulla myös, täältä kun löytyy yksi musta karvapallero. Varmasti monta muutakin aihetta tiedossa postauksissa, mutta tästä saa hyvän kuvan siitä, etten todella ajatellut kirjoittaa ainoastaan esimerkiksi kosmetiikka-aiheista blogia.

Nytpä voisin aloittaa sillä, että hehkutan hieman postissa saapuneen paketin sisältöä:



Pahoittelen tota karmivaa kuvaa, luonnonvaloa ei enää tähän aikaan oo yllättäen saatavilla ja salamalla otetut näytti vielä kauheemmilta. ANYWAYS, kyseessä siis Sebastianin Penetraitt -hoitoaine ja shampoo, sekä itelle täysin uusi tuttavuus, Tangle Teezer! Oon jo aikasemmin lukenut aivan loistoja arvosteluita tuosta harjasta (joo, se on ihan ihmisille tarkotettu hiusharja) ja pakkohan se oli tilata. Tai itse asiassa, tarkotuksena oli tilata ihan vaan shampoo ja hoitoaine, mutta siinä jossain ostoskoria katsellessa sattu sivulla näkymään sellasia "nääki vois kiinnostaa" -tuotteita ja yllättävän helposti tuli toi Tangle Teezerkin napattua koriin. Tilauksen tein siis Lookfantastic.com'ista, yhteensä noi kaikki kolme makso 33,74€ eikä tullut postikuluja päälle. 6.1.2012 tein tilauksen, 9.1.2012 tuli sähköposti, että tilaus on postitettu ja tänään (19.1.2012) tuli siis paketti perille. Ei mitään valittamista :)

Tosta Tangle Teezeristä siis sen verran niille jotka ei oo siitä aikaisemmin lukeneet, että sen pitäs olla harja, joka yksinkertasesti pelastaa tukan. Ei enempää, ei vähempää. Sillä hellästi harjaillen pitäis aueta takut hiuksia vahingoittamatta, ja hiuksien katkeilun pitäis vähentyä reilusti, vaikka niitä esim märkänä harjailisikin. Täältä löytyy lisätietoa kiinnostuneille, kerron sitten joskus hetken tuota kokeiltuani, mitä mieltä itse siitä olen.

On niin hauskaa odotella paketteja, olis vielä kaks tulossa play.comista! Voisin kuvitella (tai ainakin niin kovin toivon), että toinen niistä kolahtaa huomenna postiluukusta. Esittelen sen sisältämän tuotteen kyllä hetimiten, kunhan sen saan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti