Tältä näyttää...

... hääpukuni. Tai siis osa siitä.

... kutsut.

... bestmanien kravatit.

Siinä nyt edes hieman kuvia, on ollut niin kovin kuvattomia nää postaukset viimeaikoina! Eilen varmistu vielä ystävän jousikvintetin esiintyminen kirkossa. Ja tapaaminenkin saatiin sovittua vihdoin pitopalvelun kanssa :) Yövuorossa pistin alusvaatteet hääpuvun alle tilaukseen, toivotaan että ovat sopivat! Niistä lisää sitten myöhemmin, mikäli kelpaavat :)

Tämmöstä täällä, kohta on kaikki osotteet kasassa ja kutsut lähtee piakkoin postiin! Vähän mietityttää vielä, että uskaltaako mukaan laittaa noita omalla painatuksella olevia suklaita - sulaakohan ne ihan totaalisesti sinne kirjekuoreen?

Etenee!

Jeee, hommat etenee ihan kivasti! :) kutsut on tekstien leikkaamista ja liimaamista vaille valmiit, erilliset juhlainfotkin sain äsken kirjotettua ja printattua. Seremoniamestari on varmistettu, ja hänen jousikvartettinsa soittas ainakin näillä näkymin mielellään kirkossa! Hääpuku kokeiltu ekaa kertaa kenkien kanssa, oli just eikä melkeen. Selkäpyllyn ku saisin vielä laihdutettua pois, tai ees vähän pienemmäks, ni ois tosi jees! 

Awesome!

Mun hääpuvun vetskari meni kiinni! Vähän vielä veks ja sit siinä on vielä mukava olla. Ihan mieletön fiilis, mä näytin ihan morsiamelta :')

Väliaikatietoja

Eilen olin ihan järkyttävän reipas hääasioiden suhteen. Päätin ladata koneelle kokeiluversion InDesignista, en tiennyt yhtään et osaanko käyttää sitä ja mitä sillä ylipäänsä vois ees saada aikaseks. Tarkoituksena oli tehdä kutsun tekstisivu. Yllätys oli melkonen, kun homma lähti rullaamaan ihan mielettömän hyvin - ohjelman käyttäminen tossa määrin, mihin mä sitä tarvin, oli helppoa. Valmiiksi me saatiin se kutsu varmaan puolessa tunnissa ja lopputulos oli tosi mieleinen. Otettiin yks testiversio tavalliselle A4:selle, voi vitsi et näyttää hyvältä siinä kutsussa se teksti! 

Iltapäivällä ajattelin olla reipas ja käydä kattomassa, et oisko Sinellissä vielä niitä korttipohjia+kuoria joita ollaan käytetty kutsuihin. Niitä kun jäi tosiaan joku 7 uupumaan sillon, kun askarreltiin kutsuja kavereiden kanssa mökillä.. Sain siis materiaalit loppuihinkin kutsuihin JA löysin loistavaa paperia tekstisivujen printtaamista varten. Oli hyvä reissu :)

Sinellistä lähtiessäni päätin pyörähtää "ihan vaan nopeesti" Kampissa kattomassa bestmaneille sopivia kravatteja. Petrifunissa oli ties mitä, ihania oranssejakin oli muutamia eri vaihtoehtoja. Hintakaan ei oo sinänsä paha, kalleimmat mitä katoin, oli 39,90e. Mietin pitkään, että pitäskö vaan ostaa tuolta - 80e bm:ien kravateista vaan tuntu tosi paljolta tässä meidän budjetissa. Ne ihanuudet jäi siis sinne. Tarkotus oli käydä vielä Foorumissa Dressmannilla, mutta jostain syystä eksyin KappAhliin. Sieltä löytyi ihan täydellisen oranssit kravatit, hintaa niillä oli joku 16,90e tms! Pakkohan ne oli sieltä kaupasta kotiuttaa. Nyt on siis sekin homma hoidettu.

Illalla päätin vielä rykästä, ja tehdä kutsut loppuun (siis ne jäi vielä ilman tekstisivua). Nyt pitää siis enää printata ja liimata tekstit! Osotteitakin pitäis ryhtyä metsästämään...

Niin joo! Löysin Tigerista ihan täydellisiä lasipulloja pöytäkoristeita varten! Eikä oo ku 3e/kpl! En saanu ostettua niitä vielä eilen, kun kortit ei toimineet enkä jaksanut lähteä hakemaan käteistä. Mut ainakin tiedän, mistä niitä saa! Jee :)

Kaikki alkoi siis kutsutekstin kanssa onnistumisesta, sai aikaan melko hyvän päivän näin niinkun häiden suhteen :) Nyt ei muuten sovi unohtaa sitä mieletöntä juttua, jonka tein myös tänään. Kerroin kaasoille, keitä haluan mun polttareihin! Ne on oottanu sitä listaa vaikka kuinka kauan, aina välillä kiltisti kysellen et oonko miettiny sitä yhtään. Tulipa tehtyä sekin siis!

Kiirettä pitää!

Siis ihan kamala tämä kevät. Ja kesäkin varmaan. Hirvee kiire opparin kanssa, ollaan tosi pahasti jäljessä. Lisäks pitäs ennättää käydä koululla vielä pari kertaa ja töitäkin ois. Huono omatunto siitä, että työt sotkee opparijuttuja, mutta jotenkin se kesäkuunkin vuokra pitää saada maksettua. Ei kai sille mitään voi. Ja sitten tulee kamalan huono omatunto siitäkin, että esimerkiks ens viikonlopun vietän mökillä rentoutuen ja hääjuttuja askarrellen (kutsuja lähinnä) ystävien kanssa. Tuntuu siltä, että jos ei oo töitä estämässä opparipuuhia ni sit niitä pitäs tehä! Koko ajan! Etenkin tässä vaiheessa kun pitää sopia vielä haastatteluita aineiston keräämistä varten. Sen suhteen onkin tosi hoppu ja nakertaa, kun on vaan muutama päivä kun asianosaisille haastattelu passaa - ja mulla on työvuorot, jotka sotkee tätä ainakin jonkin verran. Voi hemmetti.

Vähän jännittää, että miten tässä ennättää tehä kaiken tarvittavan. Samalla ois kuitenkin hirveen tärkeetä pitää huolta omasta jaksamisesta, ettei käy köpelösti. Ite meen ainakin ihan lukkoon ja murrun totaalisesti, jos en ehdi pitää tarpeeksi omaa aikaa. Enkä haluis olla yhtään enempää bridezilla ku on pakko. 

Jännityksellä odotamme, mitä tuleman pitää! Sen verran pyhitin ihan omaa aikaa tänään, että sain vähän uudistettua blogin ulkoasua ja kirjotettua tämän. Ei kai siinä muu auta, kun palata opparin pariin. Kamalaa näin yövuorojen jälkeen yrittää saada aikaseks jotain, vaikka oonkin nukkunut ihan ok, väsymys painaa. Eikä saa nukkua liikaa päivällä, kun muuten ei tuu uni illalla ja huomenna aamulla pitää taas suunnistaa töiden pariin. 

Tulee kyllä mökkiviikonloppu niin tarpeeseen!

Me

Hei taas tosi pitkästä aikaa ja pahoittelut tästä blogihiljaisuudesta! Kiireitä on piisannut töiden ja koulun kanssa ihan riittämiin ja nää kaks asiaa näyttäs tuovan kiireitä elämään läpi kesän ja syksynkin. Jossain välissä pitäis kai niitä häitäkin miettiä? Ehkä?

Ajattelin tässä nyt kuitenkin ajankuluksi yövuoroillessa kertoa meistä. Hääparista. Siitä, miten tää kaikki sai alkunsa.

Muistan ikuisesti sen, kun tapasin (tulevan) mieheni ensimmäistä kertaa. Mä olin ehkä 6v, mieheke 7v ja miehekkeellä oli niin awesome koira ettei tosikaan. Tai koiraa paremmin muistan semmosen sairaan makeen pallon, joka sillä koiralla oli. Tän jälkeen menikin sitten muutama hassu vuosi, ennen ku tapasin miehekkeen uudestaan. Toinen tapaaminen oli joskus vuonna nakki, olin ite ehkä sillon joku 14v. Eipä siinäkään sen kummempaa. Näiden tapaamisten välissä miehekkeestä oli tullut mun serkun ja veljen hyvä kaveri. Muutama vuosi taas eteenpäin. Siirryin yläasteelta lukioon vuonna 2006. Mulla oli lukiossa se oma tyttökaveriporukka, mutta jotenkin oli hirveen kiva aina hengailla abivuottaan viettävän veljen ja sen vuotta nuorempien kavereiden kanssa (porukkaan kuuluu siis serkkuni mun). Ajauduin yhä useemmin heidän seuraansa ja sinne mä vähän niinku jämähdin.

Siitä poikaporukasta tuli mulle aivan tavattoman läheinen ja tärkeä. Niiden kanssa oltiin koulussa ja vapaa-ajalla, siis lähestulkoon jatkuvasti. Mulla oli tässä vaiheessa vielä toiselta paikkakunnalta oleva poikaystävä, jonka kanssa ennätin seurustella sen kolmisen vuotta. Se parisuhde oli melko kivikkoinen, meillä oli tosi rajuja riitoja jne, mutta toi mun rakkaiden poikien ystävyys oli läsnä ihan koko ajan ja kaikessa. (Tulevan) miehen kanssa pystyin juttelemaan ihan mistä tahansa, siitä tuli vähitellen mun maailman paras kaveri. Erosin kökköpoikaystävästä 2008 alkuvuodesta. Jossain kekkereissä meidän porukan ulkopuolinen hemmo luuli, että minä ja (tuleva) mies ollaan pari. Sekös nauratti sillon, mutta samalla mun päässä naksahti - miksipäs ei? Muistan vielä, kun sillon yöllä yritin vähän vihjailla, että tulisitkos hei meille yöksi.. :D Eipä tullut. Ei se kuulemma tajunnut. Rupesin pyörittelemään meidän seurustelumahdollisuuksia vähän useammin päässäni.

Eräänä alkukevään iltana, tuhannen tuiterissa, keskustelin ties kenen kanssa tästä mua mietityttävästä asiasta - uskallanko mä ottaa sen riskin, että mun ja mun parhaan ystävän välit muuttuis ikuisiks ajoiks, jos menisin tuntemuksistani hänelle kertomaan. Jotenkin siinä sitten kaikki muut tuhannen tuiterissa olleet ihmiset sai mut uskomaan, että hirveen hyvä olis jos nyt vaan pistäisit hälle viestiä. Ja minä pistin. Aika monta. Onneks niitä viestejä ei oo enää tallessa, en tiiä kuinka monta prosenttia niistä sanoista on kirjotettu ilman kirjotusvirheitä. Eipä siinä, siitä se ajatus sitten lähti. Samana päivänä (tuleva) mies oli muuten saanut uuden autonsa tehtaalta. Oli vielä sanonut, että jos sillä ei irtoo naista ni sit ei millään...

Ja tässä sitä nyt ollaan. Yli 5 vuotta myöhemmin! Saman katon alla ollaan asuttu syksystä 2009, koira hankittiin keväällä 2010. Kihloihin 2010 loppuvuodesta. Naimisissakin me ollaan pian, voi vitsit miten siistiä! Meidän ystävyys ei mennyt pilalle mun tunnustuksen takia, se vaan syveni ja muuttui.. no, monipuolisemmaksi! :D Ja jos joku on kattonut joskus Scrubsia tai HIMYMia (ts HIMYMIITÄ, niinku me sanotaan), niin mun veli usein vertaa meitä Turkiin ja Carlaan sekä Marshalliin ja Lilyyn. En tiiä voisko parempia kohteliaisuuksia olla! Vaikka meidän onni (tai onnettomuus) ei tietenkään muille kuulu, on ihana välillä kuulla, että se rakkaus ja yhteenkuuluvuus ja kaikki ihanuus näkyy myös ulospäin. Edelleen, vaikka ei olla enää vastarakastuneita ja siitä huolimatta, että ollaan koettu välillä hyvinkin tyly arki yhdessä.

Ei jukra, mä oon löytänyt mulle täydellisen kumppanin. Ja mikä parasta, me ei pidetä sitä millään lailla itsestäänselvyytenä. Joo, välillä tietysti unohtaa, että toinen on täysin erillinen ihminen eikä sen ajatuksia voi koskaan varmasti tietää. Kuitenkin me muistetaan (lähes) päivittäin ajatella sitä, kuinka onnekkaita me ollaan.