23.2.2013

Houston, we have a problem

Juupajuu.

Mä tässä jo ehdin vähän intoutua ja olin silleen valmis järjestelemään asioita eteenpäin. Ihana ja avulias mies soitti keskiviikkona meidän juhlapaikan vahtimestarille kysyäkseen millaiset astiat sieltä löytyy. Puhelu alkoi tosi lupaavasti sillä, että mies kertoi meillä olevan varaus ko paikkaan ensi elokuussa ja seuraavaksi kuulin, kun mies sanoi "... siis me varattiin se viime syksynä, varausmaksukin ollaan jo maksettu!". Paikassa on siis vaihtunut vuoden alussa vahtimestari ja edellinen oli kertonut tälle uudelle, ettei varauksia tälle vuodelle ole. Jahas. No, ei sille viikonlopulle ollu tullut muita varauksia, joten tästä asiasta ei tarvinnut sen kummemmin vääntää.

NO. Seuraavaksi mies kysyi siitä, että mihinkä saakka niitä lisätunteja voi ostaa. Muuten kun paikan pitää olla tyhjänä yhteen mennessä. Uusi vaksi oli ihan pihalla. Ei tiennyt moisesta mitään. Lupasi selvitellä asiaa.

Seuraavaksi tuli puhe siivouksesta. Lähinnä varmistus siitä, että se onnistuu edelleen. Edellinen vaksi kun kertoi, että heiltä saadaan siivous 100 eurolla (muistaakseni) - siis sellainen siivous, että sunnuntaina ei tarvi kuin hakea tavarat pois. Tämä oli lisätuntien lisäksi sellanen juttu, joka ratkas sen, että tähän paikkaan päädyttiin. Eipä tiennyt tästäkään mitään. "Selvitän ja palaan asiaan", vastasi hän tähänkin.

Torstaina vahtimestari palasi asiaan. Lisätunteja voi kuulemma saada vain yhden. Siivousta he eivät tarjoa enää ollenkaan.

Onneksi mulla on ihana mies, joka osaa olla tarvittaessa hyvinkin tiukka. Kertoi vahtimestarille, että eivät he voi noin vaan muuttaa näitä juttuja, nää on kuitenkin sellasia asioita, jotka sillon ratkas sen, että me heiltä juhlapaikka vuokrataan. Meillä ei tietenkään oo sit ees mitään mustaa valkosella. Tietenkään.

Vahtimestari oli itekkin ollu vähän sitä mieltä, ettei tää kyllä hirveen reilulta meitä kohtaan kuulosta. Lupas selvitellä asiaa vielä puheenjohtajalta ja palata asiaan. Sitä odotellessa.

Nää on just niinku sellasia juttuja, joita morsian haluaa kuulla puoli vuotta ennen häitä. Mitä jos lisätunnit ja siivous ei sitten kuitenkaan onnistu? Pitääkö sit vaan koittaa pärjätä niillä mitä on vai ettiä jotain muuta juhlapaikkaa? Mistä sellasen löytää näin myöhään? Entä kirkko!? Jos juhlapaikka löytyy jostain kaukaa meidän varaamasta kirkosta, mitä me sit tehdään?

Voi helvetti nyt oikeesti. Vähän kärsimättömänä ootan tietoa nyt noista jutuista.

2 kommenttia:

  1. Voi vitsit, inhottava tilanne :/ Toivottavasti saatte asiat järjestymään niin ettei juhlapaikkaa tarvitse vaihtaa. Hyvä muistutus itsellekin muuten tuo että pitäisi aina pyytää kaikki kirjallisena.

    VastaaPoista
  2. Aaaa, voin kuvitella että ressaa :O Kyllä teidän se kuuluu saada, mikä sillon on luvattu. Ihan sama miten tästä eteenpäin vuokraavat ja lupaavat, mut sovittu mikä sovittu. Oli mustaa valkosella tai ei .

    VastaaPoista